Te jotka tiedätte ja olette ajantasalla: Onko Novitan Malibun valmistus lopetettu?
En löydä sitä kaupasta, enkä myöskään Novitan sivuilta.... Hassua sinänsä, kaupassa vilkaisin tänään Novitan uusinta neulelehteä ja siinä oli Malibulle ohjeita.
Apua! Minulla oli mielessä monta ajatusta mitä malibusta voisi tehdä...
Siitä tulikin mieleeni, että sain neuleen valmiiksi juuri tuosta malibusta. Täytyy virittää kamera ottaa kuvia, jos saisi tännekin näytille.
tiistai 17. helmikuuta 2009
perjantai 30. tammikuuta 2009
Unikaveri
Tää on pakko näyttää, vaikkei liity millään tavalla käsitöihin.
Kuopuksen eräänä aamuna ottama kuva. Siinä on hänen unikaverinsa aamulla hakeutunut tuohon mukavaan asentoon kuopuksen sängyllä.
Eikös ole hellyttävä?
Eikös ole hellyttävä?
Tunnisteet:
yleistä löpinää
tiistai 27. tammikuuta 2009
Välipalatöitä
Pikkuhiljaa olen taas alkanut harrastaa käsitöitä. Tuntuu mukavalta, mutta vielä pitää vähän rajoittaa tekemistä, jottei käsi rasitu liikaa. Mutta kyllä nyt mennään parempaan suuntaan.
Viime viikonloppuna meidän piti mennä Ouluun kylästelemään ja olihan minulla tarkoitus osallistua OUPSin ristipistotapaamiseenkin. Vaan sitten tuli sellaisia esteitä, että vierailu oli pakko perua. Harmitti vietävästi! Mutta toivottavasti kevään aikana pääsen käymään mukana.
Tällaisen työn valmistin tuliaiseksi serkulleni, jäi sitten odottamaan seuraavaa vierailuani.

Tämä malli on Cross Stichers -lehdestä. Vielä pitää kehykset keksiä työlle. Malli on nätti ja nopea tekoinen.
Sitten innostuin myös blogien luvun jälkeen tekemään näitä:
Eli tiskirättejä. Ohjeen löysin Ullaneuleesta. Lankana käytin ennen joulua Möhönasulta arpajaislahjaksi saamani Bambu-lankaa. Rätit ovat erittäin käyttökelpoisia. Kudoin kaksi kerää bambua ja aikaan sain neljä rättiä.
Muusta harrastuksesta täytyy kyllä mainita hiihto. Olen nyt muutaman kerran käynyt hiihtämässä moneen moneen vuoteen ja kyllä tuntuu mukavalta!
Nyt nukkumaan!
Viime viikonloppuna meidän piti mennä Ouluun kylästelemään ja olihan minulla tarkoitus osallistua OUPSin ristipistotapaamiseenkin. Vaan sitten tuli sellaisia esteitä, että vierailu oli pakko perua. Harmitti vietävästi! Mutta toivottavasti kevään aikana pääsen käymään mukana.
Tällaisen työn valmistin tuliaiseksi serkulleni, jäi sitten odottamaan seuraavaa vierailuani.
Tämä malli on Cross Stichers -lehdestä. Vielä pitää kehykset keksiä työlle. Malli on nätti ja nopea tekoinen.
Sitten innostuin myös blogien luvun jälkeen tekemään näitä:
Muusta harrastuksesta täytyy kyllä mainita hiihto. Olen nyt muutaman kerran käynyt hiihtämässä moneen moneen vuoteen ja kyllä tuntuu mukavalta!
Nyt nukkumaan!
Tunnisteet:
käsityöt 2009,
neuloen 2009,
ristipistot 2009
maanantai 12. tammikuuta 2009
Vihdoinkin jotain valmista
Vihdoin viimein sain ponchon valmiiksi. En ole edes miettinyt kauanko tämä on ollut työn alla.
Tämähän on jo toinen samanlainen poncho, aiempi löytyy täältä. Tämä on tosi kiva malli neuloa, paitsi tämän valmistuminen on nyt syystä ja toisesta "vähän" venähtänyt. Malli löytyy Novita kevät 2007 -lehdestä.
Lankana on Novitan Wool. Ohjeen mukaan sitä tarvitaan 400 gr. Ja mielestäni ostin lankaa 450 gr aikoinaan. Joka tapauksessa jossain on jotain mennyt pieleen, sillä lankaa jäi edelleen lähes 250 gr jäljelle... Missähän lie vika, todennäköisesti allekirjoittaneessa ;-)
Tästä tein vähän pidemmän kuin aiemmasta ponchosta, se oli vähän liian lyhyt minun mieleeni. Kuva valitettavasti on jälleen (!) huonolaatuinen. Tyttären kameralla saisi parempia kuvia, mutten löytänyt kameraa tähän hätään ja tytär on koulussa. Ja kyllähän tietysti kuvaajakin voisi opiskella tuota kameran käyttöä vähän enemmän (oliskohan tämän pitänyt olla uuden vuoden lupaus?)
Niin, ja Oikein Hyvää alkanutta Vuotta kaikille!

neuloen,
poncho
tiistai 23. joulukuuta 2008
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Kiitos!
Jälleen (!) minulla oli onnea arvonnassa, sillä voitin Möhönasun blogiarvonnassa. Paketti tuli alkuviikosta ja sisälsi ylläolevan näköisiä ihanuuksia.
Enkelin ajattelin säästää joulukuuseen, perhoseen etsin magneetin ja jääkaapin oveen, kuten tuo kaunis magneetti joka oli myös mukana paketissa. Virkatuille kukille ja napeille varmasti myös löytyy käyttöä, vielä en tiedä mitä.
Lankaa oli myös mukana. Bambino on vanha tuttu ja kuinka hauska sattuma, olen tuosta langasta ja nimenomaan tuosta värissä tekemässä itselleni jälleen ponchoa samalla mallilla, jolla olen jo yhden tehnyt. Tosin tuo poncho kuten muutkin käsityöt ovat jäissä toistaiseksi.
Bambua olen kaupassa hiplannut, mutta en ole siitä vielä mitään tehnyt. Nyt on mahdollisuus sitten sitäkin kokeilla. Täytyy ottaa ja selailla noita Novitan lehtiä ja katsoa josko joku malli kolahtaa kohdalleen.
Kiitos Möhönasu! Pakettisi ilahdutti mieltäni tosi paljon!
Pistetäänpäs tähän nyt kuva sitten tuosta ponchon tekeleestäkin, kun tuli tuossa mainostettua.
Olkapää paranee pikkuhiljaa. Tällä viikolla mietin, että alkaisin kokeilla käsitöiden tekoa. Seuraavana yönä alkoi olkapää oikutella ja on nyt kiusannut minua. Täytynee alkaa tilaamaan lääkäriin aikaa. Eli ei kärsi vielä edes ajatella käsitöitä.
Tunnisteet:
arvontavoitto,
yleistä löpinää
tiistai 18. marraskuuta 2008
Sairastuvalta tervehdys
Olkapää operoitiin viime viikolla. Nyt parannellaan sitä kotona, kaikki hyvin. Käsitöihin tai blogin päivitykseen ei voi panostaa tämän enempää. Kunhan pääsen "elävien kirjoihin" palaan takaisin tännekin. Toivottavasti pian!
Tunnisteet:
tylsyyttä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)