Onpas taas hurahtanut aikaa edellisestä kirjoituksesta. No, kaikki hyvin, ilmatkin suosivat meitä nyt.
Tuo "Ufo-mies" on jo valmis ja ollut jo viimeistelyssäkin, joten siitä tulee lähipäivinä valmista kuvaa.
Muutoin en paljoa käsitöihin ole ehtinyt koskeakaan, aina on ollut jottain muuta.
Tallinnassa kävin ja intoa hihkuen menin ostamaan dmc:n muliinilankoja, vain 8 kruunua eli euroissa noin reilut 50 senttiä. Ihmettelin kyllä jo siinä ostaessani, että nyt jokin ei täsmää, lankojen numerot eivät oikein täsmänneet. No, onneksi en sitten ottanut kuin reilut 20 dokkaa lankaa. Hotellilla aloin käymään listaani läpi ja miettimään miksi langat vaikuttivat vähän oudoilta numeroinniltaan.... No, ne langat olivat Anchorin lankoja...
Näinkin voi käydä kun on liian innokas tuhlaamaan. :-) En sitten enään hakenut lankoja lisää.
Kiitos muuten kaikille kommentoijille tuohon Tildailuun. En vielä ole ehtinyt aloittaa tätä harrastusta, mutta varmasti tulevaisuudessa tulen kokeilemaan tätäkin.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
tiistai 12. toukokuuta 2009
UFO-mies???
Kukaan ei ole kertonut Tildailuun liittyviä kokemuksia... Taidan jättää vielä hautumaan tuon ajatuksen.
Minä vain ihastuin tähän Tilda-hahmoon.
Tunnisteet:
keskeneräistä
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
tiistai 5. toukokuuta 2009
Tunnustus
Marilta sain seuraavan tunnustuksen:

Tunnustus lämmitti kovasti mieltäni. Mietin kenelle tahtoisin tämän jakaa, ja kyllähän se menee samoille henkilöille, joille Mari tämän on jo jakanut ja lisäksi Marille itsellensä.

tunnustuksia
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Hauskaa Vappua!
Pitkästä aikaa pieni postaus, jotta ette unohda minua kokonaan :-)
Käsitöitä on tehty vähän, ristipistotyötä, jonka aloitin lomamatkalla. Kuvaa ei valitettavasti nyt ole lisätä.
Vappua suunnitellaan ja illalla suunnataan auton nokka kohti Kuturantaa Lestijärvellä. Mukaan lähtee tuo ristipistotyö ja virkkaus. Mikäli niitä sitten ehtii tehdä siellä, siellä kun on muutama tuttu karavaanariporukka, joiden kanssa ei aika pitkäksi tule.
Opiskelut on hyvässä vauhdissa, yksi kurssi enään suorittamatta! Niin ja se lopputyö (30 op).... Tämäkin on osaltaan estänyt käsitöiden teon. Ikkunat odottavat pesijäänsä, likaisia ovat. Syksyllä en kyennyt olkapääni takia niitä pesemään, joten voitte kuvitella miltä ne nyt näyttävät.
Mutta joka tapauksessa Hauskaa Vappua kaikille!

yleistä löpinää
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Tunnustuksia
Minna antoi minulle tällaisen huomionosoituksen.
Kiitos siitä sinulle Minna! Nyt on laiskuus päällä, joten en nimeä tälle vastaanottajia. Lisäksi tämä näyttää lähes kaikissa lempiblogeissani jo löytyvänkin.
Pitkä tauko on ollut taas viime kirjoituksen jälkeen. Loma oli ja meni. Turhan nopeaan. Tässä vähän väläyksiä reissustamme, jonka kävimme Gran Canarialla, Puerto de Moganissa. Pieni, tosi viihtyisä (satumainen) kalastajakylä Puerto Ricon lähettyvillä.
Tässä näkymää parvekkeeltamme alas. Aamu aurinko paistaa vastapäiseen rinteeseen. Noin klo 10 jälkeen aurinko jo paistoi parvekkeelleemme. Ilmat suosivat meitä, ensimmäinen viikko oli vähän epävakainen, mutta toinen viikko oli kohta liiankin lämmin.
´
Tässä kuvaa Puerto de Moganista, kuten näkyy, ei kovin iso kylä. Todella kaunis paikka, jos on Kanarialla käymässä, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikkaan.
Ristipistotyötä myös tein matkalla jonkin verran. Siitä laitan joskus myöhemmin kuvaa.
Olen tässä suunnitellut tekeväni toisen blogin, johon näitä matkakertomuksia kirjoitan (itse asiassa se on jo luotuna). Sen tahdon kuitenkin pitää salasanan takana, koska haluan sinne kirjoittaa yksityiskohtaisemmin matkoista, pitää matkapäiväkirjaa. Käsitöistä sieltä voi löytyä joskus mainintaa, käsityöt kuitenkin pysyvät tässä blogissa. Jos haluat päästä näitä mietteitäni lukemaan laita sähköpostia minulle, tiinamk(at)mbnet.fi. Kerro viestissäsi kuka olet ja miksi haluat lukea matkablogiani, oletko tässä blogissa vakiovieras? Paluupostissa saatat saada blogini osoitteen ja tiedot kirjautumista varten. Tuota toista blogiani päivitän sitä mukaa kun niitä matkoja sitten tulee.
Mukavaa tulevaa viikkoa!
Kiitos siitä sinulle Minna! Nyt on laiskuus päällä, joten en nimeä tälle vastaanottajia. Lisäksi tämä näyttää lähes kaikissa lempiblogeissani jo löytyvänkin.Pitkä tauko on ollut taas viime kirjoituksen jälkeen. Loma oli ja meni. Turhan nopeaan. Tässä vähän väläyksiä reissustamme, jonka kävimme Gran Canarialla, Puerto de Moganissa. Pieni, tosi viihtyisä (satumainen) kalastajakylä Puerto Ricon lähettyvillä.
´
Tässä kuvaa Puerto de Moganista, kuten näkyy, ei kovin iso kylä. Todella kaunis paikka, jos on Kanarialla käymässä, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikkaan.
Ristipistotyötä myös tein matkalla jonkin verran. Siitä laitan joskus myöhemmin kuvaa.
Olen tässä suunnitellut tekeväni toisen blogin, johon näitä matkakertomuksia kirjoitan (itse asiassa se on jo luotuna). Sen tahdon kuitenkin pitää salasanan takana, koska haluan sinne kirjoittaa yksityiskohtaisemmin matkoista, pitää matkapäiväkirjaa. Käsitöistä sieltä voi löytyä joskus mainintaa, käsityöt kuitenkin pysyvät tässä blogissa. Jos haluat päästä näitä mietteitäni lukemaan laita sähköpostia minulle, tiinamk(at)mbnet.fi. Kerro viestissäsi kuka olet ja miksi haluat lukea matkablogiani, oletko tässä blogissa vakiovieras? Paluupostissa saatat saada blogini osoitteen ja tiedot kirjautumista varten. Tuota toista blogiani päivitän sitä mukaa kun niitä matkoja sitten tulee.
Mukavaa tulevaa viikkoa!
Tunnisteet:
matkalla,
tunnustuksia
torstai 26. helmikuuta 2009
Torstain toivot
Otsikkonikkari on lomalla. Minä vielä tämän viikon töissä. Sitten koittaa hiihtoloma! Ihanaa!
Kyselin Novitan Malibun perään ja sitä vielä jostain löytyy, mutta ei valitettavasti sitä väriä, jota olisin halunnut. Kiitos Marille, kun juoksit pitkin kaupunkia etsimässä lankaa. :-) Niin ja tarkistin prismasta sen lehden, jossa oli Malibulle ohjeita... Se oli viime kesän lehti...
Lupailin niitä valmistuneita myös kuvien muodossa. Tässäpä taas laatuotoksiani.

Tämä bolero on Novitan kevät 2007 lehdestä. Lankana malibu ja lähes kaikki langat meni, mitä olen aikoinaan ostanut. Noin 50 g jäi jäljelle. Tämän työn olen aloittanut aikoja sitten. Nyt sain valmiiksi. Todella ihana, tykkään tästä kovin paljon.
Tässä vielä vähän lähikuvaa. Nuo kuvat ovat todella surkeita. MUTTA nyt olen huomannut, ettei se välttämättä ihan kokonaan ole kuvaajasta kiinni, vaan (myös) tuo meidän kamera on SURKEA!
On täällä tehty myös tiskirättejä. Novitan bambusta.

Ja tarkkaavaisimmat varmaan muistavat, että joku oli ostanut ponchoon vähän liikaa lankaa. Ne ylimääräiset piti saada tuhottua. Aikaan sain siis tämän. Malli Novita syksy 2007 lehdestä. Lähes kaikki ylimääräinen wool -lanka hukkui tähän.

Eli tuollainen kaulurin ja ponchon välimaastossa oleva kummastus. Onkohan tälle nimeä olemassa?
Tässähän sitä olikin jo yhdeksi kerraksi. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Kyselin Novitan Malibun perään ja sitä vielä jostain löytyy, mutta ei valitettavasti sitä väriä, jota olisin halunnut. Kiitos Marille, kun juoksit pitkin kaupunkia etsimässä lankaa. :-) Niin ja tarkistin prismasta sen lehden, jossa oli Malibulle ohjeita... Se oli viime kesän lehti...
Lupailin niitä valmistuneita myös kuvien muodossa. Tässäpä taas laatuotoksiani.
Tämä bolero on Novitan kevät 2007 lehdestä. Lankana malibu ja lähes kaikki langat meni, mitä olen aikoinaan ostanut. Noin 50 g jäi jäljelle. Tämän työn olen aloittanut aikoja sitten. Nyt sain valmiiksi. Todella ihana, tykkään tästä kovin paljon.
On täällä tehty myös tiskirättejä. Novitan bambusta.
Ja tarkkaavaisimmat varmaan muistavat, että joku oli ostanut ponchoon vähän liikaa lankaa. Ne ylimääräiset piti saada tuhottua. Aikaan sain siis tämän. Malli Novita syksy 2007 lehdestä. Lähes kaikki ylimääräinen wool -lanka hukkui tähän.
Eli tuollainen kaulurin ja ponchon välimaastossa oleva kummastus. Onkohan tälle nimeä olemassa?
Tässähän sitä olikin jo yhdeksi kerraksi. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Tunnisteet:
käsityöt 2009,
neuloen 2009,
yleistä löpinää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)