keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Vihdoin viimein lupaamani päivitys




Eli tämä saapui jo aikoja sitten, SRPYn lähettämä muistaminen. Hyvin ajankohtainen asia, eli kun nuo päivätkin täällä alkavat jo pimenemään, niin heijastin on hyvinkin tarpeen. Ja tuon pistelyn 'Muista heijastin' ajattelin ottaa kirjanmerkiksi. Kiitos ihana ystäväni! Nyt siis tuli hyvä henkivakuutuskin vaihdon yhteydessä.



Oupsin "Roskis"-Ritva iski jälleen. Posti toi mukanaan tuon ihanan roskikisen, jollaisen Ritva on tainnut jokaiselle Oupsilaiselle tehdä. Kiitos Ritva! Tämä tuli tosi tarpeeseen, sillä olen siirtynyt keittiön pöydän äärestä olohuoneen nojatuoliin tekemään käsitöitä. Tähän asti olen langanpätkät jne tiputtanut lattialle tuolin viereen. Sittenpä olen saanut kontata pitkin olohuonetta ja kerätä niitä langanpätkiä sieltä. (Ritva on tämän kuulemma jo keväällä tehnyt, ehtinyt hukatakin sen ja löytää sieltä hyvästä hukasta, ja päätti lähettää postitse jotta ei ehdi mennä pysyvästi hukkaan :-))

Kuten huomaatte kuvasta, olen myös neulonut Novitan Pom-Pom-langasta jotain. On tosi mukava ja nopea lanka neulota. Tuotoksesta joskus myöhemmin kuvaa. Tein musta-valkean kaulaliinan, jonka vien äidilleni. Äiti lupasi kutoa apelleni villasukat, joten aion ehdottaa vaihtokauppaa :-).

Tänään postilaatikko kolisi jälleen. Kyllä on posti nyt saanut kyytiä tänne päin. Jälleen tuli muistamista ihanalta SRPY:ltäni. Hän ei vielä paljastanut itseään, joten kirjettä on kaiketi vielä odotettavissa.

Kirje sisälsi vanua, kangasta ja lankaa. Lisäksi SRPYni oli pistellyt minulle biscornun, johon hän on liittänyt sakset. Kiitos! Ihana paketti, pääsen itsekin tekemään bisconua, tarvikkeet löytyvät nyt. Pitää alkaa katsomaan minkä mallin tähän kirjon. Olen muistaakseni yhden (korkeintaan 2) biscornua aiemmin tehnyt. SRPYni kertoi, että tässä on hänen ensimmäinen biscornu, ja tosi hyvin se on kyllä onnistunut. Kiitos sinulle!

Ja neulomisen lisäksi olen tehnyt ristipistojakin. Tämän ihanuuden sain lokakuussa SRPYltäni. Minä sitten tykkään tämän tyyppisistä malleista. On hyvä, etten ehtinyt sitä aiempaa taulua kehystää, saan nyt viedä molemmat samalla kertaa ja katsoa yhtenäiset kehykset niihin.

Niin, meille muutti punatulkkuja ja talitiaisia. Myös enkeleitä ja tonttuja on näkynyt, kuvaan vaan eivät näkyy ehtineet. Näitä olen askarrellut hahtuvaisesta. Hyvin syöneen näköisiä lintuja ovat. Täytyy toisella kertaa mahduttaa nuo enkelit ja tontutkin mukaan kuvaan.

Että tällaista ihanaa tänne kuuluu. Postia on kulkenut ja on tullut tehtyä monenlaista käsityötä ja askartelua. Myös opinnäytettäkin olen ehtinyt kirjoitella. Kaikki siis paremmin kuin hyvin!
(päivitys venyi näinkin kauas, meillä on 3/5 porukasta ollut viime viikon kovassa taudissa, tod. näk. tätä kulkutautia, joka on liikkeellä nyt ympäri maan. Nyt kuitenkin alkaa näyttää hyvältä, töihin ja kouluun on päästy.)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oho! Oletpa jo paljon pistellyt tuosta kitistä.

t.SRPY

Anonyymi kirjoitti...

Iltaisin olen pistellyt telkkaria töllötellessäni. Tuo on jotenkin nopsa pistellä, johtunee varmaan aida-kankaasta.

tiina

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kirjanmerkki :) Arpaonni suosi sinua blogissani :)

Anonyymi kirjoitti...

Mustikka:
kiitos ihanasta viestistäsi. Laitoin postia tulemaan.

tiina

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice bookmark.